New Yorkissa

Hidasta on blogini päivittely. Toisaalta se johtuu siitä että kiirettä pitää (ah, vanha kunnon syy) ja toisaalta siitä, että vaikka ajatuksia ympärillä olevista asioista onkin, niin eiköhän sen saman sano joku julkisuuden poliitikkokin. Turha minun on samaa toistaa.

Tällä kertaa on kuitenkin hieman uudenlainen juttu. Olimme joulukuun puolessa välissä matkalla New Yorkissa neljä päivää. Kirjoitin reissusta matkapäiväkirjan. Olkaapa hyvät.

Torstai 13.12 Lähtöpäivä

Klo 16.40

Olemme paranaikaa koneessa kohti Frankfurtia, jossa vaihdamme New Yorkin koneeseen. Matkaporukallamme on pinoittain erilaisia New Yorkin matkailuoppaita ja esitteitä joiden laatu vaihtelee laajasti. Harmittaakin, kun matka on näin lyhyt. Oppaat nimitäin kertovat suunnilleen 1001 mielenkiintoista kohdetta New Yorkissa. Yksi mielenkiintoisimmista kohteistamme lienee Brooklynin silta. Kyseessähän on mailin pituinen silta joka rakennettiin 1880 –luvulla. Voin vain kuvitella minkälaista se oli sen ajan menetelmillä. Yksi osoitus siitä mihin ihminen voi pystyä.

Klo 23.00 Suomen aikaa, New Yorkin koneessa

Meille annetaan kaavake, johon tulee täyttää tietoja itsestämme USA:n viranomaisille. Perinteisten iän, nimen ja osoitteen lisäksi kysytään mm. olenko ollut tekemisissä Natsi-Saksan kanssa. Mielenkiintoista eikö vain? Käsitykseni tästä lapusta onkin sellainen, että mikäli olet valehdellut ettet ole tekemisissä terroristijärjestöjen tai huumeiden kanssa (niitäkin kysyttiin), mutta joudut noiden asioiden kanssa vaikeuksiin USA:ssa voinee seuraukset olla pahempia.

Klo 02.00 Suomen aikaa

Vihdoin olemme päässeet maahan pitkän matkan jälkeen. Heti alkajaisiksi lentokentällä yksi jos toinenkin tyyppi on tarjoamassa kyytiä hotellille. Aseman kuulutus neuvoo matkustajia luottamaan vain virallisiin kyyditsijöihin, koska epäviralliset saattavat ottaa kyydistä liikaa yleiseen hintatasoon nähden. Klo 24.00 paikallista aikaa olemmekin hotellissa. Nyt nukkumaan!

Perjantai 14.12

Herään noin klo 6.00 paikallista aikaa enkä saa nukutuksi. Taitaa aikaero vaivata. Lähden hakemaan aamiaista jostakin kaupasta. Tämä on ensimmäinen kunnon kosketukseni amerikkalaiseen yhteiskuntaan, joten se on jännittävää. New Yorkin kadut tuntuvat hauskasti ihmeen tutun oloisilta, kun niitä on tullut nähtyä elokuvissa ja tv –sarjoissa. Välillä tuntuu kuin olisi keskellä jotakin jännityselokuvaa, koska on pimeää.

Löydän ensimmäisen kaupan joka tarjoaa elintarvikkeiden lisäksi erilaisia voileipiä. Kyseessä on siis jonkinlainen kioski. Tähänkin aikaan minun lisäkseni kaupassa on kaksi muuta asiakasta ja kaksi työntekijää. Mainitsen arabi-taustaiselle kaupanpitäjälle olevani Suomesta, johon toinen asiakas toteaa sen olevan hieno maa, Venäjän vieressä ja paljon lunta. Ilmeisesti puolivakavissaan kyselee kauppiaalta, miksei heidän maassaan ole lunta. Katsomme kauppiaan kanssa hiukan silmät pyöreinä tyyppiä.

Porukkamme jakaantuu kolmeen ryhmään, kukin menee tekemään mitä haluaa. Oman porukkani kanssa suuntaamme vapaudenpatsaalle ja otamme metron käyttöömme. Kyseinen menopeli osoittautuukin mainioksi välineeksi koko reissun aikana. Sillä pääsee todella lähelle haluamaansa paikkaan Manhattanilla. Seitsemän päivän rajattoman käyttöoikeuden omaava lippu maksaa 21 dollaria. Hintansa väärti todellakin.

Vapauden patsas on hieno. Onneksi sää oli suosiva ja pieniä pilviä lukuun ottamatta sää on selkeä. Patsaan juurelta katsottuna kyseinen veistos on henkeäsalpaavan kaunis. Minun kohdallani kyse on myös osaltaan sitä mitä se edustaa minulle. Vapaus on yksi hienommista arvoista ja tuo patsas on se monumentti joka sitä edustaa. Jenkit tietysti tykkäävät joissakin turistirihkamassa liittää tähtilippua mukaan, mutta onneksi pelkkiä tavallisia pienoismallejakin on saatavilla.

Sitten suuntaammekin jalan WTC –raunioille. Ajan puutteen, liikennejärjestelyiden ja suunnistusvirheiden takia, emme ihan lähelle paikkaa päässe. Paikka kuitenkin vetää hiljaiseksi. Pilvenpiirtäjien keskellä sijaitseva aukio ja rakennustyömaa, joka muistuttaa edelleenkin enemmänkin raunioita, kertoo omaa karua kieltänsä.

Seuraavaksi suuntaamme Wall Streetille, josta ei bisneshenki ja kiire näytä puuttuvan. Kuitenkin tämä on arkipäivää näille ihmisille, eikä stressi hirveästi näytä ihmisten mieltä painavan. Lienevät tottuneet meininkiin.

Sitten onkin tauon paikka ja käymme syömässä. Palvelualttius on täällä ihan eri luokkaa. Tämä tietysti johtuu tippien kärkkymisestä joilla palveluhenkilöstö pitkälti elää. ”Perustippi” lasketaankin kuitissa jo valmiiksi. Pistämme muutaman taalan vielä lisää, koska palvelu oli erinomaista. Tarjoilija tuli vähän väliä kysymään onko kaikki ok ja haluaisimmeko jotain lisää. Suomessa on tottunut siihen että saa pitää kättään yllä jonkin aikaa ennen kuin tarjoilija saapuu paikalle. Niin ja myös ihan perus-grillipihvit hakkaavat suomalaiset serkkunsa maussa 10-0!

Seuraavaksi suuntaamme legendaariseen Empire State Buildingin katolle. Näkymät täältä ovat aivan mahtavat, onhan kyseessä yksi New Yorkin korkeimmista rakennuksista. Hissillä meno kymmenennestä kerroksesta suoraan 86:een oli komeus sekin. Tuntui kuin olisi nousevassa lentokoneessa.

Päivä alkaa olemaan lopuillaan ja suuntaamme hotellia kohti joka ei olekaan niin helppoa koska Metron käyttäminen ei ole vielä oikein hanskassa. Kun lopuksi pääsemme hotelliin, meikäläistä ei tarvitse kehottaa nukkumaan. Lienee vielä aikaerollakin jotain tekemistä asian kanssa.

Lauantai 15.12

Hyvän aamiaispaikan löytäminen tuottaa hankaluuksia. Viimein löydämme sopivan konseptin omaavan paikan. Hyvää aamiaisleipää ja kahvia jos jonkinlaista. Täällä panimme huomiolle, että Suomessa tällaisessa paikassa olisi varmaan ollut kaksi ihmistä töissä, mutta täälläpä heitä onkin neljä. Helposti tässä voisi syyttää halpaa työvoimaa, mutta ketä palvelee se asia, että näistä neljästä tyypistä kaksi olisi työttöminä ja kaksi isomman palkan kanssa maksaisi osaltaan heidän työttömyysturvaansa? Ei työteon ja tulonsiirtojen pitäisi olla toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.

Seuraavaksi suuntaamme Central Parkkiin. Tämä puisto on kyllä idyllinen, mukavan rauhallinen asfalttiviidakon keskellä. Paikka näyttää olevan erityisesti lenkkeilijöiden suosiossa. Puiston penkkeihin voi muuten ostaa muistolaatan läheisilleen vainajilleen. Se näyttääkin olevan suosiossa.

Central Parkin pikaisen näkemisen jälkeen suuntaamme entisen presidentin Theodore Rooseveltin perustamaan luonnontieteen museoon joka on kyllä ulkonäöltään vaikuttava, kuten myös sisältä. Nelikerroksinen museossa on toden totta näkemistä vaikka koko päiväksi. Dinosaurukset, Afrikan eläimet, ihmisen kehitys, aurinkokuntamme, maaperän koostumus ja monet muut luonnontieteelliset asiat esitetään hienojen nukkien, luurangoiden ja multimedian voimin. Tämä kaikki opiskelijakortilla 10 dollaria Itse tyydyn ajanpuutteen vuoksi melko nopeaan yleiskatsaukseen ja läpikävelyyn.

Seuraavaksi suuntaamme Manhattanilta Brooklyniin. Oikein kivan oloinen paikka. Jos New Yorkiin muuttaisin, täältä varmaan etsisin asuntoa. Rauhallista, perusnättiä ja kaikki tarvittavat peruspalvelut, eikä hintataso ole Manhattanin luokkaa. Manhattanin ja Brooklynin välinen silta on kyllä hienon näköinen ja vaikuttava. Kuten aikaisemmin mainitsinkin, tuon rakentaminen 1800 luvulla oli varmasti jotain tajunnan räjäyttävää.

Seuraavaksi suuntamme Brooklynin oluen olutpanimolle. Kyseessä on 80 -luvun lopulla aloitettu yritys. Suomessa olutta löytyy Alkosta ja hyvistä pubeista. Esittelijä kertoo kuinka panimon oluen reseptien juuret ulottuvat Lähi-Itään jossa alkoholi on kiellettyä, mutta salapanimoita kyllä löytyy. Nykyään Brooklynin olut USA:n neljänneksi suurin oluen tuottaja ja olutta myös viedään moneen eri maahan, esimerkiksi kaikkiin Länsi-Euroopan maihin. Amerikkalainen unelma, voitaneen sanoa. Pakko myös mainita että Brooklynin oluessa kyllä onkin jotain omaperäistä, kun koemaistiaisille pääsimme. Innovatiivisuudella voi päästä todellakin pitkälle.

Brooklynin oluttehtaalla tulee taas pieni kulttuurielämys, kun anniskelualueen puolella tunnelma on kuin irlantilaisessa pubissa. New Yorkissa totta tosiaan löytyy vaikka mitä kulttuureja. Kulttuurien sulatusuuni jossa alkuperä kuitenkin näkyy.

Sunnuntai 16.12

Päivä alkoi rauhallisissa merkeissä. Päätimme tutustua vielä paremmin Central Parkiin. Viime yönä oli satanut lunta ja Central Park näyttikin uuden ilmeensä meille. Päätimme suunnata Central Prakin pohjoisosaan, josta jatkoimme sopivasti Harlemiin. Jokainen on varmasti kuullut kaikenlaisia slummijuttuja tästä paikasta, mutta ei tämä kyllä mikään paha paikka ole. Pahempia löytää Suomestakin. Olen joskus lukenut Helsingin Sanomista että paikka on kehittynyt ja rauhoittunut ja niin se taitaa ollakin. Ei tämä mikään luksuspaikka ole muttei epätoivoinen slummikaan.

Päätimme tutustua paikalliseen Baptisti -kirkkoon, jossa oli jumalanpalvelus alkamisillaan. Melkoisen ujoina astelimme sisään, mutta sisäpuolella meidät ottikin ovimikko ja herttainen, reilu 50 -vuotias rouva ja ohjasi iloisesti penkille. Baptisti -jumalanpalvelukset lienevät tuttuja elokuvista. Niissähän lauletaan Herrasta iloisesti ja pappi puhuu ylistää herraa äänekkäästi ja iloisesti. Kirkko oli aika täynnä ihmisiä ja taisimme olla kahta muuta lukuun ottamatta ainoat valkoiset. Mitään ennakkoasenteita en ollut kuitenkaan aistivinani. Tunnelma oli todella lämmin ja ystävällinen. Luterilaisiin rauhallisiin messuihin tottuneena tämä oli kyllä elämys.

Pappi saarnasi mm. Siitä kuinka ilman takaiskuja elämässä ei osaisi arvostaa hyviä asioita. Myös erilaisten kulttuurien kohtaamisesta hän puhui ja toivoi avoimuutta niiden suhteen, samalla kun vaalii omaa kulttuuriaan. Hän myös kertoi esimerkkinä että kulttuurien törmäyksestä on kyse myös Irakissa ja Afganistanissa. Ahkera kirkossa kävijä en ole, mutta jotenkin tuntuu ettei suomalaisessa jumalanpalveluksessa ihan näin paljoa päivän politiikkaan mennä. Mistään härskistä uskonnon ja politiikan sekoittamisesta ei kuitenkaan ollut kyse.

Lopun iltapäivää vietetään Manhattanilla shoppailun parissa. Kirjakaupassa huomaan, että poliittista kirjallisuutta löytyy melko paljon. Myös lähestyvät presidentin vaalit näkyvät siinä, että tarjolla esivaaliehdokkaiden kalentereita. Demokraattien Hillary Clintonin ja Barrack Obaman sekä republikaanien Rudy Giulianin. Huomaan että Giulianin kalentereita on vain yksi hyllyssä jäljellä kun taas Obamaa ja Clintonia n tarjolla runsaasti. Henkilökohtaisesti toivon että tämä olisi enne, Giuliani kun kuuluu minun suosikkeihini. Hän edustaa republikaanien maltillista siipeä, eikä patavanhoillista uskonnollista oikeistoa. Talouspolitiikassa hän uskoo veronalennusten voimaan talouden moottorina ja kannustaa kansalaisia hankkimaan tarvittavat palvelut itse valtion jeesatessa juuri veronalennuksilla. Lisäksi New Yorkin pormestarina hän sai hienosti rikollisuuden laskemaan. Sen kyllä huomaakin täällä liikkuessa, mitään pelättävää ei ole ollut. Ulkopolitiikassa hän ei myöskään edusta haukkalinjaa, mutta vastuu Irakissa ja Afganistanissa pysymiselle pidetään.

Yöllä suuntaamme yöelämään ja hauskasti saammekin huomata eksyneemme homoiltaa pitävälle yöklubille. Portsari kertoo, että New Yorkissa useimmissa yökerhoissa on sunnuntaisin homoilta. Itse suuntaamme kuitenkin erääseen rockbaariin jossa meitä viihdyttää mainio cover -bändi ja pöytiin tarjoilu. Se näyttää olevan tyypillinen täällä tapa ”tavallisissakin” perusbaareissa.

Maanantai 16.12

Suuntaamme hautakappeliin jonne on haudattu USA:n sisällissodan pohjoisten kenraali Ulysses S. Grant ja hänen voimansa. Kyseinen kaveri on myös ansainnut paikkansa myös 50:en dollarin setelissä. Paikka toimii myös pienenä museona Amerikan sisällissodasta. Tarjolla on erilaisia tietolehtiä mm. Naisten asemasta sodassa ja mustista sotilaista, joita ensikertaa oli merkittävä määrä Yhdysvaltain armeijassa. Esillä oli myös sen aikainen Yhdysvaltain lippu jossa tähdet olivat melko erikoisessa muodossa, tiiviinä ympyränä. Kysyinkin lipusta paikan vartijalta joka kertoi, että ennen 1920 -lukua, USA: lipun tähtien paikkaa sinisessä neliössä ei oltu millään tavoin standardoitu, vaan tähdistä sai muotoilla sellaisen kuvion kun halusi. Ainoat vaatimukset lipulle oli, että valko- ja punaraitoja piti olla oikea määrä ja tähtiä luonnollisesti yhtä monta kuin osavaltioita. Kuulemma toinen yleinen lipun tyyli tuohon aikaan oli muodostaa tähdistä yksi iso tähti.

Seuraavaksi alkaa hiukan epäonninen Rudy Giulianin kampanjatoimiston etsintä. Hänen kampanjasivuiltaan olin saadun käsityksen, että toimisto sijaitsee osoitteessa Greenwich Street 293. Paikan löytäminen oli melko vaikeaa koska ko. Katu oli todella pitkä ja kun viimein pääsimme perille saimme todeta että kyseessä onkin pelkkä isossa talossa oleva postiluukku, eikä toimisto. Ikävästi hommassa kului aikaa, mutta kaikkia kyllä nauratti.

Tämän jälkeen aikaa ei oikein enää ollutkaan kuin matkalaukkujen hakuun ja suuntautuminen kohti lentokenttää. Mahtava reissu kaiken kaikkiaan. Tänne pitää tulla uudestaankin, niin paljon jäi nähtävää ja ensi kerralla osaakin jos suunnistaa ja käyttää metro paremmin.