Suomen on autettava afganistanilaisia turvaamaan maansa

(Mielipidekirjoitukseni Hämeen Sanomissa 4.7.2007)

Afganistan on noussut jälleen ikävissä merkeissä viime aikoina uutisiin. Taleban -sissien vastarinta on kiihtynyt ja heroiinin raaka-aineena käytettävän oopiumin tuotanto on kasvanut kovalla vauhdilla. Tällä hetkellä Afganistan tuottaa 92 prosenttia maailman oopiumista.

Suomi on kiitettävästi omalta osaltaan yrittänyt auttaa maata jaloilleen rauhanturvaamisella, vaikka pieni ikävä tahra taannoisesta lahjustapauksesta saattoi tullakin. Afganistanin presidentti Hamid Karzai on pyytänyt Suomelta aseellista kalustoapua maan vakauttamiseksi. Pyyntö koskee sataatuhatta käytöstä poistettua rynnäkkökivääriä, joten erityisen kalliiksi Suomelle pyyntö ei koituisi. Pyyntöön tulee vastata myönteisesti. Se on niin afganistanilaisten kuin suomalaisten etu, kun ajattelee oopiumin tuotantoa, josta varmasti osa virtaa tänne Suomeenkin. Pääosa oopiumista tuotetaan nimenomaan Taleban -sissien hallitsemilla alueilla.

Kristillisdemokraattien pj. Päivi Räsänen ei kalustoavulle lämpene, vaan painottaa tavallisen kehitysavun, kuten lääkkeiden ja koulutuksen merkitystä. Hänen mukaansa “aseellinen auttaminen näyttää olevan trendikkäämpää, tehokkaampaa, kiehtovampaa ja seksikkäämpää kuin perinteinen hidas kehitysapu.” Yhdessä adjektiivista voin olla samaa mieltä, nimitäin tehokkuudesta, muut jätän omaan arvoonsa. Olisi mielenkiintoista tietää minkälaiset edellytykset koulutukselle ja lääkkeiden jakelulle on maassa jossa Talebanin kaltainen järjestö hallitsee joitakin alueita. Ainakin minun logiikkani mukaan ensin on taattava turvallisuus että ihmiset voisivat rauhassa rakentaa parempaa ympäristöä. Juhlapuheessaan kansallisen veteraanipäivän juhlassa 27.4 Räsänen on maininnut Suomen puolustuksesta seuraavaa: “Toimintakykyinen, uskottava puolustus on kuin kodin palovakuutus.” Olen täysin samaa mieltä, enkä näe miksei tämä pätisi Afganistaankin.