Kökkö blogi

sunnuntaina, tammikuuta 22, 2006

Kuinka suhtautua lokakampanjointiin

Jokainen on varmasti huomannut kuinka Halosesta lähetetty perättömiä viestejä NL:ään liittymisestä ja kuinka Halosen kampanjapäälikkö Markku J. Jääskeläinen on hiukan muutellut Niinistön sanomisia kirjastosta.

Petteri Oksa kommentoi tuossa muutama päivä sitten asiaa. Hän mainitsi, että ilmeisesti kokoomusnuoret olisivat asian takana. Tästä sitten kommenteissa kokoomusnuorten jäsen Simo S. Hämäläinen kysyy onko näyttöä vihjailulle ja Tuomo Järvelä sanoo ettei se ole vihjailua. Onko se sitä kirjaimellisesti vai ei, ei oikeastaan ole merkitystä.

Tälläisissä tilanteissa ei julkisesti kannattaisi tehdä oletuksia, koska ne kuitenkin herättävät ihmissä (turhia) ajatuksia. Tämä on vaarallista, koska kuitenkin sitä kautta hyökätään toista kohtaan. Asiassa paras menettelytapa on siis vain tuomita tehty lokakampanja ja olla mahdollisista lähteistä hiljaa, ellei ole mitään näyttöä.

Sitäpaitsi, Halosen sivuilla epäiltiin aluksi vappupuheen alullepanijan henkilön olleen nimimerkki "P.Kemppainen" joka kirjoittelee
Suomen Sisun keskustelupalstoilla. Tosin, tämäkin osoittautui
myöhemmin perättömäksi ja poistettiin Halosen kampanjasivuilta.

Järvelä myös sanoo, että on yhdentekevää kuka perättömiä juttuja lähettelee. Ei ole. Emme voi koskaan järkevästi vaikuttaa siihen mitä netissä nimimerkillä kirjoitteleva henkilö sanoo. Siihen voimme vaikuttaa mitä ehdokkaan virallisen kampanjaryhmän suusta tulee. Jälkimmäinen ryhmä on selvästi suuremassa vastuussa sanoistaan, koska he luovat sitä imagoa minkä ehdokas itsestään haluaa. Tällä on paljon merkitystä, millaiseksi virallinen kampanja muodostuu. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän toissijaista.

2 Comments:

  • Hohhoijaa.. Elikä mitäs tästä nyt sanoisi.. hieman tuntuu "näppäilyltä" tämä..

    Ensinnäkin, nämä kaksi asiaa ovat aivan erilaisia; Halosen puheet olivat perättömiä ja Jääskeläisen & kumppanien asiayhteydestä täysin irrotettuja ja populisoituja. Yhtälailla kuitenkin - lokaa.

    Samalla tavalla sinä nyt tässä irrottelet kommentteja hivenen asiayhteydestä. Jos minusta on yhdentekevää kuka perättömyyksiä lähettelee, on sinusta yhdentekevää onko yksittäinen kommentti vihjailua vai ei. Kuitenkin kommentoit asiaa seuraavassa pohjalta, että onhan se vihjailua, vaikka juuri sanot ettei sillä ole merkitystä. Logiikkasi?

    Ja sitten siihen yhdentekevyyteen.. viittasin ainoastaan siihen, että jos tieto ei tule "luotettavista lähteistä" vaan on heitto jollakin foorumilla, sillä ei ole erityistä merkitystä. Sen sijaan jos loka tulee puolueesta tai sen lähitahoilta, luontaisesti sillä on merkitystä. Silloin sen tulisi olla akkuranttia eikä missään nimessä asiayhteydestä irrotettua tai perätöntä. Näin ei ollut muunmuassa siinä Nurmelan kommentoinnissa, jossa Häkkisen kielikuva populisoitiin. No, toisaalta Suominen vastasi samalla mitalla.. joten tasan sekin kukkotappelu taisi mennä ;)

    Henkilökohtaisesti en hyväksy politikointia epämääräisillä asiayhteydestä irrotetuilla kommenteilla. Se on lähinnä demokratian halventamisesta tehden yhteisten asioiden hoidosta viihdettä. Agendat jäävät sivuun ja sanakikkailu korvaa visiot.

    Politiikan tekemisen tavalla on ylipäätänsä huomattava merkitys siihen, kuinka uskottavalta nykyinen poliittinen järjestelmä näyttää. Mitä populistisemmaksi politiikka näin tehdään, sitä yhdentekevämpää monelle on, istuuko Arkadialla parisataa julkkista vai valtiomiestä.

    By Blogger tuomoj, at 11:39 ap., tammikuuta 27, 2006  

  • Jos nämä asiat ovat yhtälailla lokaa, niin kuinka ne voivat olla aivan erilaisia?

    Mitä tulee sitten vihjailuun. Kritisoin nimenomaan saivartelusta oletuksen ja vihjailun välillä. Tässä yhteydessä sillä ei ole merkitystä, koska molemmat vain heitävät oletuksia ilmaan. Ei tässä pitäisi olla mitään logiikan vastaista, koska nimenomaan tämä ei sitten liitty varsinaiseen loan heittoon ja kysymyksiin sen alkuperästä.

    Mitä tulee vielä loan heiton alkuperän yhdentekevyyteen, niin et aikaisemmin maininnut mitään lähteistä puhuessasi siitä. Muuten olen kyllä samaa mieltä siinä että joillakin on suurempi vastuu sanoistaan kampanjassa kuin toisilla.

    By Blogger Antti Kökkö, at 2:10 ip., tammikuuta 27, 2006  

Lähetä kommentti

<< Home