Kökkö blogi

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Kokoomus – oikealla, eiku vasemmalla

Erityisesti joidenkin demareiden kommentteja kokoomuksen voiton syistä on ollut mielenkiintoista ja huvittavaa seurata. Kokoomus voitti kuulemma mielistelemällä vasemmistolaisuutta. Tarja Filatov reilu viikko takaperin kertoi Hämeen Sanomien kolumnissa, että Kataisen tekstejä lukiessa tuli ihan omat vanhat ajatukset mieleen. (Muistikohan Filatov tässä esimerkiksi sen että Katainen on sanonut mm. Ettei häntä pelota tuloerojen kasvu sinänsä, vaan köyhyys.) Osku Pajamäki sanoi kysyttäessä demareiden suuntaa että “Kokoomus voi olla tekovasemmistolainen, mutta demarit eivät voi olla teko-oikeistolaisia” (saattoi käyttää termejä “b-vasemmistolainen” ja “b-oikeistolainen”, en muista tarkkaan).

Huvittavaa tässä on se, että vaalien alla oltiin niin tehokkaasti leimaamassa kokoomusta kovaksi oikeistolaiseksi puolueeksi niin mainonnalla kuin suoralla puheellakin (Tuomiojan mukaan kokoomus on siirtynyt reippaasti oikeistoon sinipunan ajoista.) Onkohan siis niin, että demarit myöntävät olleensa epärehellisiä äänestäjille vaalien alla?

Jos katsotaan pelkästään asiakysymyksiä, en näe kokoomuksen juuri liikkuneen juurikaan mihinkään suuntaan viime vaaleista, mutta tällä kertaa kokoomus erottui selvemmin suurimpana veronalennusten puolestapuhujana.

Oikeastaan oikeisto-keskusta-vasemmisto -linja tulikin tässä varsin vahvasti esille. Kokoomus kannatti eniten, keskusta hiukan vähemmän ja demarit kaikkein vähiten.

Kampanja oli yleisilmeeltään kuitenkin mielestäni oikeistolaisempi kuin edellinen ek -kampanja. Ideologinen lataus markkinatalouden puolesta kuvastaa oikeistolaisuutta paljon enemmän kuin vuoden 2003 “Parempi arki”.

Mitään “tekovasemmistolaisuutta” en oikein kokoomuksesta löydä, jos sillä nyt ei sitten tarkoiteta tasa-arvotupoa. Se on kuitenkin mielestäni pienehkö tekijä verokeskustelun ja retoriikan kanssa.

Kokoomus siis voitti, jos ei “kovalla/kunnon oikeistolaisuudella”, niin ainakin keskustaoikeistolaisella teemoilla. Siitä on kuitenkin vielä matkaa wannabe-vasemmistolaisuuteen.

Ps. Filatovin mukaan demarit kuulemma menettivät vasemmalla ääniä perussuomalaisille. Onkohan niin että termi “oikeistopopulismi” ei kuvaakaan sitä ajatusmaailmaa jota perussuomalaiset ajavat?

2 Comments:

  • Onko Kokoomus mielestäsi oikeistolainen puolue? Jos on, niin millä perusteella? Mikä on se prinsiippi, jota Kokoomus johdonmukaisesti noudattaa ja jota Demareilta ja Keskustalta ei löydy ja joka tekee Kokoomuksesta oikeistolaisen?

    By Blogger Hge, at 2:01 ip., toukokuuta 24, 2007  

  • Veronalennuksissa kokoomus on tästä kolmikosta aina selvästi myönteisin niihin suhtautuva, palvelutuotannossa kannatatetaan eniten ulkoistamista.

    Yleensä myös oikeisto on profiloitunut yrittäjien asialla olevana ja siinä kokoomuksella on myös melko selvä painotusero esim. demareihin.

    Totta on, että erot voisivat teoriassa olla suurempiakin. Yleensä nämä tulevat esiin kaskipuoluejärjestelmissä. Monipuoluejärjestelmässä halutaan aina tavalal tai toisella vedota myös poliittiseen keskustaan.

    By Blogger Antti Kökkö, at 9:45 ip., kesäkuuta 07, 2007  

Lähetä kommentti

<< Home