Kökkö blogi

torstaina, toukokuuta 04, 2006

Oikeistolainen ja vasemmistolainen perustulo

Vappu meni, mellakat Helsingissä oli ja puinti asian tiimoilta oli a-talksissa eilen. Tai tarkemmin mieltään osoittaneiden/mellakoivien aktivistien ajamasta asiasta, perustulosta (en tosin ehtinyt katsoa ohjelmaa kuin vasta perustulon kohdalta). Sinänsä huvittavaa, itsekin olen mieltynyt perustulon ajatukseen ja olenkin sinänsä ilahtunut että vasemmistossakin siitä ollaan kiinnostuttu. Valitettavasti siihen yhtäläisyydet loppuvatkin kuin seinään.

Varsinkin Eetu Virenin perustelut olivat kyllä huvittavia. Työ on kaikkea mitä teemme ja meidän pitää vapauttaa ihmiset saada tekemään sitä mitä haluaa. Kyllä pitää saadakkin, mutta pitääkö kaikkien maksaa siitä mitä toinen tekee?

Itselleni työ on ensisijaisesti sitä, että jotkin ihmiset tekevät sopimuksen toinen haluaa jotain toinen tarjoaa jotain ja molemmat saavat omansa yleensä rahan avulla. Kauppias saa muutaman lanttini ja minä maitoa. Yksinkertaista. Kuitenkin ko. aktivistin mukaan minun tulisikin maksaa kauppiaalle silloinkin kun hän tarjoaa jotain mitä en halua, vaikkapa piimää ihan vain sen takia että kauppias tykkää myydä piimää ja hänen pitää näin ollen saada olla "vapaa" myymään piimää. Tähän he ehdottavat ratkaisuksi perustuloa.

Työlle tarvitaan aina kysyntää. Kun kysyntää on, voittaa molemmat osapuolet. Minä halusin mielummin maitoa kuin pitää rahani, kauppias halusi rahani ja tarjosi minulle maitoa. Entäpä sitten vapaaehtoistyö? Ei muuta asiaa miksikään. Minä teen jotakin vapaaehtoisesti, koska saan siitä hyvän mielen. Työni ei maksa mitään, tuotan siis jotakin edullisesti. Minulle ei tulisi mieleenkään ruveta pyytämään joltakin rahaa siihen hommaan, jos se ei häntä kosketa.

Sosiaaliturva on tietysti tarpeellinen. Koska ei löydy riittävästi vapaaehtoisia ja tarvitsemme julkisen puolen kustantamaan perustarpeet niille jotka eivät kykene niitä muuten hankkimaan. Siltikään en voi ymmärtää kuinka minun tulisi maksaa jollekulle siitä että hän tekee jotakin mitä minä tai kukaan muukaan ei halua. Vaikkapa sellaista musiikkia jota en kuuntele tai vastaavaa. Kyse ei ole siis jonkun henkilön vapaudesta tehdä mitä mieli tekee vaan maksajan oikeudesta päättää mistä haluan maksaa. Tämä ei ole egoistista, uskon varmasti, ettei minun kykyjäni kaikki halua. Sen takia en myöskään halua heiltä ottaa väkisin rahaa.

Perustulo on ajatuksena hyvä. Sen avulla ainakin teoriassa pystyy harjoittamaan pieniä töitä. Niille jotka pienistä töistä on valmis maksamaan. Näin ludoaan vaurautta jolla perustulokin rahoitetaan. Työnteon tulee olla aina kannattavaa, aivan kuten Lotta Backlund asian ohjelmassa sanoi. Mutta ei todellakaan niin, että minä määrittelen itselleni työn ja muut maksavat siitä halusivat tai eivät.

Perustulo on siis minulle vain sosiaaliturvan muoto, kuten myös varmastikkin kaikille sitä kannattaville oikeistolaisille. Sitä aknnattaville vasemmistolaisille se näyttää olevan palkkaa. Juuri tämän takia inhoankin perustulosta käytettävää toista termiä, kansalaispalkka.

1 Comments:

  • Jeps. Eetu puhui vähän väliä siitä, kuinka ihmiset voisivat tehdä haluamaansa tuottavaa työtä jos saisivat perustuloa. Hän ei kuitenkaan tainnut ymmärtää, että tuottava työ on sellaista työtä, josta asiakas haluaa maksaa. Jos kukaan ei halua maksaa työstä, sitä ei voi kutsua tuottavaksi.

    Toisin sanoen Eetu siis vain halusi tehdä kaikkea kivaa muiden kustannuksella.

    By Blogger Samuli Pahalahti, at 11:08 ap., toukokuuta 04, 2006  

Lähetä kommentti

<< Home