Uusi blogi

Minulle soitettiin torstaina 16.10, ja houkuteltiin mukaan Uuden Suomen tarjoamaan blogipalveluun joka on pääasiassa tarkoitettu kunnallisvaaliehdokkaille. Palvelu on tuttu jo ennestään mutta koska olen jo pitänyt pienen hetken, enemmän tai vähemmän säännöllisesti tätä blogia en ole oikein innostunut palvelun käyttöön otosta.

Soittaja kuitenkin kertoi, että tarkoitus olisi luoda blogipalvelusta ruohonjuuritason poliitikkojen äänitorvi, joka jatkuisi vaalien jälkeenkin. Jäin siihen käsitykseen että tämä voisi myös osaltaan antaa mahdollisuuden saada mahdollisesti lisää julkisuuttakin, koska Uusisuomi on hienosti poiminut aina mielenkiintoisista blogikirjoituksista pienen uutisen omille sivuilleen.

Näin ollen totesinkin, että tuo palvelu voisi loppujen lopuksi tarjota paremman kanavan tuoda omia mietteitäni julki, siinä missä itse myös löytäisin kiinnostavia uusia blogeja itselleni. Näin ollen avasinkin oman blogini Uuden Suomen palvelulle.

Tämän blogin tulevaisuudesta en osaa vielä sanoa mitään varmaa. Saattaa olla että siirrän kirjoitukset täältä joskus Uuden Suomen palvelulleni ja lopetan tämän. Silti olen vielä testausvaiheessa miten uusi blogipalvelu lähtee itselläni käyntiin.

Mutta toistaiseksi odotettavissa on kirjoituksia ainoastaan uudessa blogissani.

Riihimäen Kahvila Korvan avajaiset

Lauantaina 4.10 oli Riihimäen Kokoomuksen kampanjakahvilan, avajaiset. Sää olisi saanut olla parempi, mutta pakko kyllä sanoa että tunnelma oli innostunut kaikilla paikalla olevilla ehdokkailla ja mukavasti pääsi juttelemaan ihmisten kanssa jotka halusivat tulla meitä ehdokkaita testailemaan.

Pidempipuoleisia keskusteluja kävin kolmen henkilön kanssa. Mukavasti ajatukset menivät varsin yhteen heidän kanssaan. Silloin tulee mukava tunne että ollaan oikealla asialla. Yrityksiä houkuteltava enemmän keskustaan, uutta julkisrahoitteista teatteria ei tarvita eikä kaupungilla olisi siihen varaakaan ja veroäyriä ei koroteta kuin vasta viimeisenä keinona, koska se tie on vaarallinen yksityiselle taloudelle joka terveen tulopohjan kaupungille viimekädessä luo.

Erityisen ilahtunut olen siitä, että äänestäjät eivät todellakaan odota pelkkää vakuuttelua siitä kuinka ehdokas lupaa lisää rahaa kaikenlaiseen kivaan. Selvästi oli aistittavissa asenne jossa ymmärretään että ihan sen perusäänestäjänkin, kaupunkilaisen, tulee olla työllään olla kaupungin kehittämisessä mukana ja kaikkeen ei aina ole varaa. Täytyy tiedostaa mikä on realistista ja järkevää eikä heti olla lupaamassa asiaa joka vain kuulostaa kivalta. Todella hienoja esityksiäkin asioiden kehittämisestä sain kuulla, esimerkiksi terveyskeskuksen byrokratiaa esitettiin siirrettävän enemmän yhden luukun malliin, kun kertoivat kuinka hassusti se tällä hetkellä tuntuu toimivan. Tällaisia, teknisiä esityksiä ja toiveita on mukava ottaa vastaan ja ilomielin yrittää hoitaa niitä kuntoon. Olisikin mukavaa jos enemmän keskityttäisiin entistä enemmän (toki sitä tehdään nytkin jonkin verran) politiisessa keskustelussa siihen, kuinka asioita hoidetaan teknisesti.

Loppupeleissä kaikki haluavat aina hyvät palvelut kaikille ihmisille. Sen takia pelkkä listaus kuinka 100+1:tä asiaa parannetaan ja ovat tärkeitä ei hirveästi äänestäjälle anna. ”Tarvitseeko terveydenhoito lisää panostusta?” No ainahan terveyttä kannattaa lisätä!

Uutta tuulta blogiin joksikin aikaa

Kuten jotkut jotka tätä blogiani lukevat ehkä tietävätkin, olen kunnallisvaaleissa ehdolla Riihimäellä. Tällä hetkellä elämänsuunnitelmani ovat sen suuntaisia että tradenomiopiskeluni tulevat todennäköisesti päätökseen täällä Riksussa 2009 syksyllä. Sen jälkeen olen ajatellut jäädä ainakin toistaiseksi Riihimäelle asumaan. Riihimäki on mukava pikkukaupunki, jossa asuntojen hinnat eivät ole suuria ja liikenneyhteydet isoihin kaupunkeihin ovat mukavan pienet. Kaupunki minun makuuni. Näin ollen haluan myös antaa osani Riihimäen kunnallispolitiikkaan ja kehittää Riihimäkeä parammaksi paikaksi.

Kampanjasivuni löytyvät osoitteesta anttikokko.kokoomus.info. Blogiin tulen nyt muutaman viikon ajan heittämään ajatuksia ja juttuja niin kunnallispolitiikan kysymyksistä kuin kampanjani kulusta.

Missä suruaika Jaakonsaarella?

Maltti on valttia. Siltikin ihmismieli tahtoo olla sellainen että ensijärkytyksen jälkeen ei aina kaikkein loppuunasti mietityt ajatukset ole päässä.

Ymmärrettävästi Kauhajoen tapauksen jälkeen laitettiin keskiviikkona eri puolilla Suomea kouluissa lippu puolitankoon, virallinen suruaika oli silloin, johtopäätösten tekeminen myöhemmin. Luulisi Liisa Jaakonsaarenkin tämän ymmärtävän.
Olen saanut hänestä aikaisemmin varsin rationaalisen kuvan. Kannattaahan hän Suomen Nato -jäsenyyttä vaikka ilmoittautuu vasemmistodemariksi. Tälläiset kannat ei tunnepohjalta rakennu. Halusi Jaakonsaari sitä tai ei, irtopisteiden keräilyn maku välittyy vääjäämättä

Mutta ei. Hän lataakin surupäivänä vaatimuksen Anne Holmlundin erosta. Oli asiasta mitä mieltä hyvänsä (kuten arvatakkin saattaa, itse tuen Holmlundia), voisi Jaakonsaari odottaa edes pari päivää omien poliittisten mielipiteidensä lausumiseen. Asia on sen verran suuri että mitään ei hävitä julkisuusarvossa jos odottaa tapauksen jälkeen päivän tai pari. Tehdään tästä tapauksesta minkälaisia poliittisia päätöksiä hyvänsä, ovat ne kauaskantoisia ja ottavat aikansa.

Jee, mua loukattiin!

Politiikassa ja julkisuudessa yleensäkin on se hauska vastakohta ”tavalliseen” elämään että jos sinua loukataan on se hyvin todennäköisesti vain etu sinulle. Asia tuli taas mieleen kun iltapäivälehdet nostivat Vanhasen tokaisun, ”typerä ehdotus” Urpilaisen vaatimukselle ruuan alv –alennuksesta otsikoihin. Enpä jaksa uskoa että Urpilainen asiasta loukkaantui oikeasti, onhan aika päivän selvää että yleisesti toisten omasta kannastaan poikkeavia poliittisia kantoja pidetään enemmän tai vähemmän typerinä. Eikö typerää ole esimerkiksi köyhien unohtaminen josta oppositio hallitusta syyttää? Tätä ei kuitenkaan koeta loukkaavana, vaikka kaiken logiikan mukaan niin pitäisi olla.

Parasta tällaisissa asioissa on sekin että niiden varjolla, pääsee helposti markkinoimaan omaa mielipidettänsä epäreilusti arvosteltuna. Malli esimerkki on Soininvaaran tukikirjoitus Urpilaiselle, Minä typerys, ah, tätä marttyyrina olemista! Mielenkiintoista on sekin, että Soikka itse muutama päivä takaperin leimasi autojen nopeusrajoittimien vastustajia (ilmeisesti tahattomasti) kännikuskeiksi ja lasten yliajajiksi.

Toisen kunnioitus poliittisessa väittelyssä kuten kaikessa muussakin on tietysti tärkeä ja tarvittava asia ja ihan oikeastikin tuomittavia tokaisuja poliittisesta kilpailijasta esitetään. Välillä vain tuntuu että joissakin väittelyissä toinen saa suhteetonta sympatiaa oman mielipiteensä ajamiselle vain sen takia että toisen osapuolen kommentti ei ollut niin sileä.

Globalisaatiokriittisyys ja -vastaisuus

Osmo Soininvaara on suosikkivihreäni. Vaikka en olekkaan hänen kanssaan kaikista asioista samaa mieltä, suurin syy siihen miksi kaveria kunnioitan on hänen tapansa käsitellä asioita. Niistä tulee esiin rauhallinen, analyyttinen mielikuva henkilöstä joka jaksaa perustella jokaisen väittämänsä ja eritoten hän on niitä harvoja isoja politiikon nimiä (vaikkakin taka-alalle jättäytynyt) jotka jaksavat nähdä vaivaa argumentointivirheiden esiintuomisessa. Noh, tämä Soikan fanittamisesta, halusin vain todeta sen ennen varsinaista aihettani.

Soininvaara on kirjoittanut hyvän arvotelun Naomi Kleinin uusimmasta kirjasta Tuhokapitalismin Nousu. Blogimerkinnöissä tuli jälleen kerran kysymys siitä mikä on globalisaatiokriittistä ja mikä globalisaation vastustamista. Monet blogin kommentoijat yrittävät painottaa kuinka "Klein on globalisaation kriitikko, eikä vastustaja".

Useinhan juuri kuulee vasemmistolaisten suusta kuinka globalisaation taludellisen puolen arvostelu ja säätelyn lisääminen on pelkästään globalisaation kritisointia eikä vastustamista. Vastustaminen puolestaan on sitä ettei halua monikulttuurisuutta kotimaahansa. Joskus jopa halutaan erottaa maahanmuutto ja globalisaatio toistaan esimerkiksi tällaisella lauseella: "Esimerkiksi eri maissa asuvien vanhempien huoltajuuskiista on mielestäni kansainvälistymistä eikä globalisaatiota."

Tässä asettelussa on looginen virhe. Vasemmistolaisten mielestä vapaa globaali talous on pahasta koska se aiheuttaa heidän mukaansa köyhyyttä. Ok, siis vastustetaan jotakin pahan asian, köyhyyden, aiheuttajaa, tämä tekee ihmisestä siis globalisaatiokriittisen. Monikulttuurisuutta vastustava sanoo maahanmuuton olevan pahasta, koska se yleensä heidän mukaansa aiheuttaa mm. mellakoita, rikollisuuden kasvua, islamin sharia-lain tuloa länsimaihin tai muuta vastaavaa. Eli pahojen asioiden aiheuttajaa vastustetaan. Tämä sitten tekee ihmisestä globalisaatiovastustajan. Eli jonkin oletetun pahan asian vastustaminen tekee kriittisen ja jokin puolestaan vastustajan? Mielenkiintoinen logiikka.

Nyt joku saattaa huomauttaa, ettei globalisaatiokriittinen halua lopettaa kaupankäyntiä, vaan rajoittaa sitä niin että se tapahtuu "reilusti". Noh, enpä ole monikulttuurisuutta vastustavien paljoa huomannut kritisoivan esim. saksalaisten oleskelua Suomessa. Kritiikki kohdistuu vain tiettyihin ryhmiin joita he pitävät pahoina.

Tulonsiirroista ja perheistä

Jokin aika sitten käteeni osui opiskelijajärjestön SAKKI:in lehti jossa oli haastattelussa vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki. Hänen mielestään vanhempien tulot eivät saisi vaikuttaa opiskelijan tukiin. Tällä tavoin toisen asteen nuoret saisivat vapaammin valita mitä haluaa opiskella kun suurituloisten vanhempien auttamisen haluttomuus ei olisi esteenä.

Olenkohan itse kasvanut liian hyvässä ja sallivassa perheessä, kun mielestäni noin inhottavien vanhempien haitta on varsin pieni? Kokonaisuutta katsellen on vahva MuTu meikäläisellä tulonsiirtoja tulisi aikamoinen läjä niille, joita vanhemmat auttavat muutenkin tarpeeksi. Tässä taidetaan nyt ampua singolla kärpästä. Vasemmistoliiton omaa retoriikkaakin tässä voisi mukailla: ”Onkos nyt niin että Vasemmistoliitto vain hyysää rikkaita?”

Toinen asia on sitten se paljonko vanhempia tulisi ihan ”kepillä” ottamaan vastuuta lapsistaan kun siihen on varaa? Pidän aika pelottavana sellaista perhettä yleisesti jossa vanhemmat eivät lapsensa opiskeluaan halua tukea ollenkaan tai määrää hänet johonkin tietylle alalle vastoin nuoren tahtoa. Ratkaisumalli tähän ”kyllä yhteiskunta sitten kustantaa” on aikamoista ongelman meikkaamista pois. Kuten Katainen hienosti viime vuoden vaalien alla hienosti sanoi ”Sellainen yhteiskunta jossa välittäminen on ulkoistettu, on oikeastaan aika kylmä.”

Mielenkiintoista optimismia

Lainaus lauantain (1.3) Iltasanomista, haastattelussa Tarja Halonen:

Läntisessä demokratioissa on arvosteltu tapaa, jolla Vladimir Putin teki Medvedevistä seuraajansa. Putin voitti Kremlin talutusnuorassa olevan valtamedia tuella joulukuiset parlamenttivaalit ja nimesi sen jälkeen Medvedevin suosikikseen. Itsestään hän teki pääministeriehdokkaan. Mitä tämä kertoo mielestänne Venäjän demokratiasta?

Tarja Halonen:

- Kysymys on lievästi johdatteleva. Sanoisin niinpäin, että minun mielestäni Putin on arvioinut sen, että hänellä on itsellän kansan tuki, ja he ovat miettineet mahdollisimman, sanoisinko, tasaista vaihtoa.
- Siinä näkyy se, että Putin halusi kunnioittaa perustuslakia, hän ei hakenut kiertotietä tullakseen presidentiksi, mutta sen sijaan hän käytti kansansuosiotaan tukeakseen omasta mielestään hyvää seuraajaa.

Ahaa, siis se, että Putin voittaa kyseenalaisilla menetelmillä parlamenttivaalit ja sen jälkeen asettuu lähelle tulevaa presidenttiä jonka valtiseminenkaan ei ihan kaikkea demokratian normeja täytä, voidaan katsoa kohtalaisen hyväksi kun perustuslakia on (aika nimellisesti) kunnioitettu?

Jos nyt kuitenkin olisi aiheellisempaa katsoa asiaa ihan niinpäin kuinka maassa tosiasiassa vallanpitäjät valitaan Tarja hyvä.