Avoin yhteiskunta ja eri demokratiat

Aiemmassa "Avoin yhteiskunta" -kolumnissani käsittelin libertarismia ja demokratiaa avoimen yhteiskunnan työkaluina. Tulin siihen tulokseen että demokratia on parempi. Vaan minkälainen demokratia? Käsittelen seuraavassa kolmea erityyppistä demokratiaa, kaksipuoluejärjestelmää, monipuoluejärjestelmää ja suoraa kansanäänestystä fallibilismin toteuttajina. Siitä toki voidaan olla eri mieltä onko nuo kaikki järjestelmät aidosti demokraattisia, mutta nyt käytän määritelmän kriteerinä karkeasti vain sitä, että yhteiskunnassa asioista ja/tai poliitikoista äänestetään.

Kaksipuoluejärjestelmä

Kaksipuoluejärjestelmässä on siis kaksi pääpuoluetta, jotka aika-ajoin vaihtelevat paikkoja. Politiikan sisältöön ei oppositiossa oleva puolue voi paljoakaan vaikuttaa, muuten kuin arvostelemalla sitä. Tällöin ei välttämättä synny kovin hyvää fallibilismia ainakaan politiikan toteutuksen aikana, koska vallassa oleva puolue voi täysin viitata kintaalla arvosteluun. Tosin tämä ei välttämättä ole huono asia sikäli, että tällöin nähdään puhtaasti yhden ryhmittymän aikaansaamat tulokset, joita voidaan seuraavissa vaaleissa arvioida kohtuullisen yksinkertaisesti, koska nähdään selvästi kuka on asiasta ollut vastuussa. Mikäli selviä positiivisia tuloksiakin näkyy (esim. jollakin poliittisella ohjelmalla saatu työttömyyttä laskettua) ei välttämättä siihen enää puututa, vaan siirrytään uuteen ongelmaan, kuten vaikkapa ympäristökysymyksiin ja väännetään peistä siitä. Jos taas työttömyys edelleen on huono lähtenee nykyinen politiikka vaihtoon. Näin ollen yritys ja erehdys -malli on toiminnassa koko ajan. Suurin ongelma tässä liittyy ehkä vaihtoehtojen vähyyteen, koska työttömyyden korjaamismalleja on useampiakin kuin kahta. Tosin, jos nuo molemmat kaksi ovat osoittautuneet heikoiksi ottavat todennäköisesti puolueet uusiakin ohjelmia käyttöön, mutta kohtuu hidasta tämä on.

Monipuoluejärjestelmä

Tyypillinen eurooppalainen demokratiahan on monipuoluejärjestelmä. Hallitukset koostuvat jonkinlaisista koalitioista joissa eri puolueet tekevät kompromisseja ajamistaan asioista hallituksessa. Tämä tukee fallibilismia hyvin siinä mielessä, että asioista keskustellaan ja esityksiä vertaillaan. Ongelmaksi tässä muodostuu kuitenkin kaksi asiaa:

Ensinäkään kompromissina syntynyt päätös ei välttämättä anna edes lupausta siitä mitä täysimääräisenä jokin teoria toteutuessaan se voisi tuottaa. Toisaalta se voi yhtälailla osoittaa myös ettei sinne suuntaan olisi pitänyt mennäkkään. Tämä johtaa suurempaan jossitteluun siitä, onko teoria ollut pätevä vai ei.

Toiseksi ongelman saattaa muodostaa se, että puolueilla voi olla hyviä ja huonoja esityksiä. Jos esimerkiksi hallituksen muodostaa kaksi puoluetta joilla kummallakin on yksi toimimaton ja yksi toimiva idea, saatetaan hallitusneuvotteluissa päätyä ohjelmaan jossa toteutetaan molemmat toimimattomat ideat eikä kumpaakaan toimivaa. Näin ollen toimivat ideat joutuvat turhaan huonoon valoon, koska puolue on kämmännyt jossain toisaalla.

Jokatapauksessa kompromissi ei tietenkään välttämättä ole aina huono ja saattaa jopa osoittautua parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Tämä ei ole kompromissin (fallibilismiin kohdistuvista) ongelmista huolimatta mikään pieni fallibilismin tukema asia. Monipuoluejärjestelmässä myös useampi puolue pystyy paremmin esittämään teorioitaan joka on fallibilismin kannalta tärkeää.

Suorat kansanäänestykset

Entäpä suorat kansanäänestykset? Se on mielestäni fallibilismin kannalta varsin riskialtis järjestelmä. Tällöin emme voi koskaan tietää millä tavoin kansa mielipiteensä on muodostaneet. Hehän voivat vai jääräpäisesti pitää mielipiteensä eikä edes vilakise vaihtoehtoihin. Toki kansan mielipiteet ovat toisinaan muuttuneet, jolloin voitaisiin puhua että he ovat tutkineet eri teorioita (poliitikkojen esityksiä), mutta tästäkään ei ole mitään varmuutta. Mielipiteen muutokseen kun voi vaikuttaa myös jokin irrelevantti seikka. Sitten myös on se ongelma, että kansa ei aina jaksa paneutua asioihin joista sen pitäisi päättää, eli jättää kokonaan äänestämättä. Käsittääksen esim. Sveitsissä jossa kansanäänestyksiä harjoitetaan paljon, on äänestämässä vain pienimmät aktiivisimmat ryhmät. Tilannetta voisi verrata siihen, että meillä eduskunnassa vain esim. 40 kansanedustajaa jaksaisi päättää asioista ja loput painavat aina tyhjää.

Summa, summarum, näin ollen näkisin että avoimen yhteiskunnan parhaaksi toteutukseksi tulisi olla jompikumpi edustuksellisista demokratioista. Niissä molemmissa kuitenkin näkyy parhaiten erilaiset teoriat joiden paikkansapitävyyttä jokainen voi itse miettiä. 100% suora demokratia ei tähän pysty. Itse kallistun eniten nykyiseen monipuoluejärjestelmään. Kuten aikaisemmin mainitsin, täydellistä avointa yhteiskuntaa ja fallibilismia ei voitane saavuttaa, mutta lähemmäksi sitä voidaan päästä. Minusta monipuolue- on sitä enemmän kuin kaksipuoluejärjestelmä.

Ps. Luin viikonloppuna Robert Jordanin kirjan Conan puolustaja. (Robert Jordan on kirjailija, joka on jatkanut Robert E. Howardin luomaa Conanin seikkailuja.) Jos kevyt populaarikirjallisuus kiinnostaa suosittelen tätä pokkaria jokaiselle oikeistolaiselle. Kirjassa mm. tullimuurit ovat köyhdyttäneet Belverus -nimisen kaupungin asukkaat (kaupan esteet ovat siis pahasta), globalisaatio (ulkomaisen tietotaidon tuonti) nähdään edistyksellisenä asiana ja realismista irrallaan oleville pasifisteille nauretaan. Lisäksi kirja sisältää aimoannoksen kunnon äijäilyä. :-)

Globalisaatiota vai kansainvälisyyttä?

Mitä eroa on globalisaatiolla ja kansainvälisyydellä? Itse en näe oikein mitään, mutta kansanedustaja Kirsi Ojansuun (vihr.) mielestä jotakin eroa on.

Tiistain (26.7) Hämeen Sanomissa oli juttu Pirttikosken kesäteatterissa pyörivästä Aikuisten oikeesti globaaleja -näytelmästä, jota Ojansuu oli katsomassa ja antamassa kommentteja näytelmästä ja globalisaatiosta. Kansainvälisyydestä ja globalisaation erosta hän mainitsee seuraavaa: "Kaikki ulkomaihin liittyvä mielletään helposti globalisaatioon liittyväksi. Esimerkiksi eri maissa asuvien vanhempien huoltajuuskiista on mielestäni kansainvälistymistä eikä globalisaatiota."

Itseäni ruvetti naurattamaan tuo lause. Jos globalisaation suomentaa se on maapalloistuminen. Enää ei eri valtioiden rajat määrittele ihmisen elämää niin paljoa kuin ennen, vaan ihminen voi olla tekemisissä eri tavalla eri valtioiden kanssa. Tätä on huoltajuuskiistat, cd -levyjen ostot amerikasta, sijoittaminen eri maihin jne.

Yleensä globalisaatio mielletään tarkoittavan vai taloudellisia asioita. Näin ollen tuosta yllä luottelemistani asioista vain kaksi viimeistä olisi ikäänkuin globalisaatiota, mutta miksei ensimmäinen? Sen voi jopa tulkita taloudelliseksi asiaksi. Mihin maahan ihminen menee rakentamaan hyvinvointia? Kuten huomataan, ei se talous niin irrallaan ihmisen elämästä ole ja tarkoittaisi voi ostoa ja myyntiä.

Pieni sisäineni salaliittoteoreetikko voisi tässä vaiheessa heittää, että Ojansuu haluaa välttää globalisaatio -sanankäyttöä asioissa joissa vihreät ovat erityisen profiloituneita, kuten erilaisten elämismallien, mukaanlukien kansalaisuuksien ylittävien suhteiden puolestapuhujina. Globalisaatio kun pitäisi yleisesti vihreiden mielestä tarkoittaa vain jotakin joka pitäisi laittaa "ojennukseen" tai "hallittavuuteen" julkisen vallan toimesta. Jos globalisaatio tarkoittaisi ihmisten kansalaisuuksien ylittäviä suhteita, niin silloinhan nekin pitäisi laittaa "hallintaan", jota vihreät eivät varmasti hyväksyisi.

Mutta tuskinpa kai sentään...

Avoin yhteiskunta ja libertarismi

Olen vannoutunut Karl Popperin ihailija. Avoin yhteiskunta (ks. myös fallibilismi) on mielestäni paras yhteiskuntajärjestelmä, vaikka tuolla käsitteellä usein puhutaan jonkinlaisesta utopiasta, järjestelmästä jossa kaikilla menee uskomattoman kivasti.

Olen kuitenkin miettinyt melko paljon sitä mikä on paras järjestelmä toteuttaa avoin yhteiskunta. Itse olen päätynyt liberaaliin demokratiaan, mutta onko niitä muitakin vaihtoehtoja? Kommunismi ei ainakaan, koska se tuhoaa täysin yhden mahdollisuuden, yksityisen omistuksen teorian ja käytön ongelmien ratkaisijana. Kuinkas sitten toinen "ääripää" libertarismi? Sen kanssa asia ei olekkaan yhtä helppo.

Libertarismi FAQ:in mukaan myös libertaari yhteiskunta voi olla yksi avoimen yhteiskunnan toteutustavoista. Lainaus sivulta:

"Perinteisesti on katsottu, että avoimelle yhteiskunnalle ovat tyypillisiä vahva ja monipuolinen kansalaisyhteiskunta, ihmisoikeuksien kunnioitus, demokraattisesti valittu hallinto, vallan hajauttaminen ja laillisuusperiaate. Toisin sanoen, että avoin yhteiskunta on liberaalidemokratia. Avoimen yhteiskunnan takana vaikuttava epistemologia on kuitenkin täysin yhteensopivaa myös tiukemman libertaarin yhteiskuntaihanteen kanssa. Vain yhteiskunnallista kehitystä välittävässä mekanismissa on eroa—libertarismissa luotetaan laajemmin yksityisen talouden ja kansalaisyhteiskunnan rooliin yksilöiden mielipiteiden välittäjänä ja yhdistäjänä, kun liberaalidemokratia taas korostaa kansanvallan merkitystä."

Lihavoitu kohta laittaa miettimään. Onko avoimen yhteiskunnan perusedellytys kansanvalta? Jos ruvetaan vaikkapa miettimään vaikkapa tulonsiirtojen tarpeellisuutta ja tullaan fallibilisesti siihen johtopäätökseen, että ainakin jossain määrin niitä tulisi toteuttaa valtion verotuksen kautta, kuin vain luottamalla yksityiseen avustukseen, niin perustuslaillinen libertarismi ei ole kovin hyvä avoimen yhteiskunnan toteuttamismuoto. Näin ollen (liberaali) demokratia on järkevämpi vaihtoehto. Libertaari voisi tässä kohtaa sanoa, että kyllähän libertarismissa ihmiset voivat perustaa vapaaehtoisia alueita, jossa harjotettaisiin kollektiivisia tulonsiirtoja, mutta kyse onkin siitä, että jospa havattaisiinkin, että sittenkin kollektiivinen pakottaminen tulonsiirtoihin on parempi malli, kuin vapaaehtoisuus.

Toisaalta, kollektiivinen sääntely demokratian kautta voi yhtälailla sekin tukahduttaa avoimen yhteiskunnan ideaa, koska jos vaikkapa kiellämme yrittämisen tai säännöstelemme sitä toimimaan juuri kollektiivisten käskyjen mukaan, tuhoamme yksittäisen henkilön mahdollisuuden etsiä itse parhaimmaksi katsomaansa yrittämismallia yrityksen ja erehdyksen kautta. Tältä kannalta juuri libertarismi olisi avoimen yhteiskunnan kannalta parempi idea.

Itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että ehkäpä sittenkään avoimen yhteiskunnan ideaa ei voida toteuttaa täysin. Sen takia näen liberaalin demokratian ehkä hiukan parempana tapana päästä lähemmäksi avointa yhteiskuntaa, koska se sisältää teoreettisen mahdollisuuden toteuttaa myös libertarismia.

Ossi rulettaa

Jotkin Ozzy Osbournen biisit ovat kyllä hiton hienoja lyyrikoiltaan:

I Don't Wanna Change the World

Tämä saa vain hymyilemään. Kuka hitto on kukaan minulle sanomaan olenko syntinen vai en? Varsinkin toinen säe on aika nokkela ja sitä voisi käyttää niille uskontohihuleille jotka tulevat tyrkyttämään uskontoaan:

Tell me I'm a sinner I got news for you
I spoke to God this morning and he don't like you
For telling all the people the original sin
He says he knows you better than you'll ever know him

Uskon asioissa ei kai voi sanoa mitä Jumala oikeasti on mieltä asioista. Se on uskon varassa. Biisin kertosäekin on hieno, vaikka muutoksia maailmaan haluaisinkin. Jotenkin se vaan erättää kysymyksen siitä kuinka meidän tulee kunnioittaa toisen ihmisen tapaa elää.

Rock and Roll Rebel

Tästä tulee libertarismi mieleen aika vahvasti. Vaikken libertaari olekkaan, niin se kuiten herättää mielestäni varsin hyvän kysymyksen, siitä kuinka meidän tulisi ajatella yhteiskuntaa.

They live their lives of fear and insecurity
And all you do is pay for their prosperity

Breaking All the Rules

Minusta tämä on hieno muistutus siitä, että tulee olla avoin kaikille uusille kysymyksille ja näkökulmille. Sääntöjä ei tule ajattelussa olla, koska ne vain estävät kehitystä.

Your head's so full of things,
So set your mind free of them,
I'm breaking the rules

Auta Afrikkaa, sano ei kehitysavulle

Saksalainen Spiegel lehti haastattelee kenialaista ekonomistia, James Shikwatia ja kysyy häneltä mielipidettä kehitysavusta ja sen nostoaikeista G8 kokouksen hedelmänä. "Luojan tähden, lopettakaa apu" vastaa Shikwati.

Hänen mukaansa esim. ruoka-apu ja vaateapu tuhoavat paikallisen tuotannon näiltä aloilta, koska paikalliset köyhät tuottajat eivät voi vastata siihen kilpailuun, jossa samoja tuotteita tulee jostakin ilmaiseksi. Tehdään siis karhunpalvelus väestölle ja ajetaan ne kierteeseen pyytämään koko ajan uutta apua, kun paikallisilta tuottajilta katoaa pohja pienimuotoisilta yrityksiltään. Lisäksi apu tahtoo aina mennä korruptoituneiden hallitsijoiden kannatusalueille.

Jotain tämmöistä olen aikaisemmin kuullutkin ja epäillyt. Johan Norberg kertoo kirjassaan Globaalin kapitalismin puolustus, että Afrikka on saanut 60 -luvulta asti kuusinkertaisen määrän kehitysapua, kuin mitä Saksa sai Marshall -apua toisen maailmansodan jälkeen. Saa siis miettiä mihin ne rahat ovat menneet. Nordberg ei kuitenkaan torju sataprosenttisesti kehitysapua, vaan sanoo sen voivan auttaa yhdessä vapaakaupan kanssa.

Mikäköhän olisi sellainen hyvä kehitysapu? Taannoin luin Suomen Kuvalehdestä Keski-Aasiassa toimivasta köyhien pankista joka antaa pieniä ja halpakorkoisia, mutta tärkeitä lainoja niitä tarvitseville heidän pienimuotoisen elinkeinonsa perustamaiseksi. Tulokset olivat melko lupaavia ja erityisesti hyötyjinä olivat naiset, joiden sosiaalinen asema on yleisesti kehitysmaissa heikompi kuin miesten. Voisikohan kehitysapurahoilla tehdä tälläisen pankin Afrikkaan?

Lisäys ja korjaus:

Köyhien pankista löytyi juttu Vapaasana.net:ssä Toisin kuin muistin, korko onkin hieman korkeampi kuin tavallisissa pankeissa. (Lienee aika luonnollista, kun vakuuksia ei ole)

Vihreät ja talous

Sainpa tuossa mökilläni ollessani luetuksi Osmo Soininvaaran pari kuukautta vanhan kirjan, Vihreät ja talous. Kirja on melko nopeasti luettava satasivuinen teos ja on ladattavissa Soininvaaran kotisivuilta.

Kirja käsittelee vihreiden suhdetta talouskysymyksiin ja yrittää vastata kysymykseen onko vihreät oikealla vai vasemmalla. Näppärästi kolmossivulla asia ilmaistaan kysymyksellä ”oikealla, vasemmalla vai edellä?” Tästä varmaan jäikin vihreiden puheenjohtajakiertueella tullut hienon kuuloinen hokema, että ”vihreät eivät ole oikealla tai vasemmalla, vaan edellä.” Niinpä niin, kivalla sanaleikittelyllä saadaan oikeisto ja vasemmisto kuulostamaan joltakin vanhalta ja vihreät toisivat sitten jotain todella uutta ja hienoa. Eikö ilmaisu ”poliittinen keskusta” ole riittävän seksikäs? Hauskana juttuna voi todeta, että myös Itävallan tunnetulta äärioikeistolaiselta Jörg Haiderilta kysyttiin kerran onko hän äärioikeistolainen. Vastaus oli, että ”en ole oikealla enkä vasemmalla vaan edellä.” Vihreän Liiton itävaltalainen veljespuolue ei siis taidakaan olla paikallinen vihreä puolue, vaan jokin muu... ;-)

Kirja on kuitenkin ihan mielenkiintoinen opus ja itsekin kokoomuslaisena kannatan monia kirjan esittämiä asioita mm. haittaveroja saasteille, perustuloa ja luonnollisesti kohtalaisen hyväksyvää ja avointa suhtautumista kuntien ostopalveluihin. Moni asia herätti kyllä kirjassa ajatuksia, niin myönteisiä kuin kielteisiä ja jotain niiden väliltä. Tässä muutamia:

1. Erittäin ilahduttavasti hän ottaa taloustieteen esille kirjansa alussa ja kritisoi vasemmistoa populismiin vajoamisesta talouskysymyksissä. Kuten Soininvaara toteaa, taloustiede ei ole mitenkään oikeistolaista sen enempää kuin vasemmistolaistakaan, vaan pyrkii vastaamaan vain siihen miten erilaiset valtion interventiot vaikuttavat talouden toimintaan, miten kysyntä ja hinnat muodostuvat jne. Teorioita on useita kuten vähän kaikissa eri tieteissä. Totuutta kun voidaan vain lähestyä, sitä ei voi saavuttaa, ainakin jos on Karl Popperiin uskominen. Tosin hieman etäiseksi jää se, mikä on oikeiston esittämät ”välttämättömyydet” joita Soikan mukaan oikeisto virheellisesti johtaa taloustieteissä. Hän ei niitä kovin suoraan mainitse.

2. Soinivaara sanoo vihreiden vastustavan kapitalismia, mutta kannattavan puolueen pientä vähemmistöä lukuun ottamatta markkinataloutta. Ajatus kuulostaa minusta ristiriitaiselta. Kapitalismilla nyt yleensä tarkoitetaan yksityiseen omistusoikeuteen nojaavaa talousjärjestelmää jossa tavaroiden palveluiden yms. vaihto tapahtuu kaupalla. Kovinkaan puhdasta markkinataloutta ei synny ilman kapitalismia. Miksi käydä kauppaa jos vain jokin yksi organisaatio omistaa kaiken? Kapitalismilla Soinivaara sanookin tarkoittavan ”ryöstökapitalismia”, jossa pääoman omistajat liittoutuvat valtion kanssa etujensa puolustamiseen muiden kustannuksella. Tämä ei minusta taas ole mitään kapitalismia, vaan suunnitelmataloutta. Jos joku minua rikkaampi henkilö tekee valtion kanssa diilin, joka pakottaa minut mielivaltaisesti maksamaan jotain tai kieltää minua harjoittamasta ammattia tai yritystä, niin silloinhan kyse on toisen omaisuuden ja itsensä määräämisen loukkauksesta, joka nimenomaan pitäisi olla hyvin kiellettyä kapitalismissa. Kuten Johan Nordberg kirjassa Globaalin kapitalismin puolustus toteaa: ”Kapitalismilla en tarkoita ensisijaisesti yksityisomistukseen pohjautuvaa ja sijoituksia mahdollistavaa talousjärjestelmää, nuo asita voi olla hyvin mahdollisia suunnitelmataloudessakin. Tarkoitan liberaalia markkinataloutta, jossa vapaa kilpailu perustuu oikeuteen käyttää omaisuuttaan, oikeutta käydä kauppaa, tehdä sopimuksia ja perustaa yrityksiä. Kapitalistit ovat vaarallisia kun he eivät käyttäydy kapitalistisesti, vaan liittoutuvat valtion kanssa. ”

3. Hieman tarkoitushakuisesti Soinivaara toteaa, että tuskin edes kokoomus kannattaa ryöstökapitalismia. No shit, kokoomus kun ei oikein millään mittarilla ole mikään yltiökapitalistinen puolue. Koko historiansa ajan sillä on ollut yhtenä tärkeänä asiana sosiaalinen vastuu heikommista vaikka vasemmisto perinteisessä retoriikassa muuta väittää. Mitähän vihreät tykkäisivät, jos joku rupeaisi kauhistelemaan Linkolan ekofasismia ja toteaisi loppuun, että tuskin edes vihreät sitä kannattavat. Vihjailevaa? Kyllä.

4. Käsitellessään saasteista aiheutuvien haittaverojen oikeistolaisuutta ja vasemmistolaisuutta, hän toteaa aivan oikein sen olevan teoriassa oikeistolaisempaa kuin säännöstelyyn turvautuvaa vasemmistolaisuutta. Kuitenkaan hän ei kovin suoraan myönnä vihreiden olevan enemmän oikealla kuin vasemmalla tässä asiassa, vedoten perinteisen oikeiston, lähinnä kokoomuksen ympäristöverojen vastustamiseen. Jos näin on, niin voisiko sanoa vihreiden nyt vain olevan tässä oikeasti oikeammalla kuin kokoomus? Haittaverot kun ovat, kuten Soinivaara sanoo hintamekanismin hyväksikäyttöä (porvarillista) ja toisaalta, saasteet voidaan hyvin lukea omaisuuden loukkaukseksi, jota oikeistolainen ei hyväksy. Sinulla on tehdas joka saastuttaa pohjaveden ja siten minun juomaveteni, totta hitossa olet korvausvelvollinen! Itsellä ei ainakaan kokoomuslaisena ole mitään haittaveroja vastaan. Saastuttaja maksakoon, se on sitä yksilön vastuuta.

5. Jonkinlaista ristiriitaa ilmenee Soinivaaran aluksi valittelevasta esimerkki Virtasesta joka potkitaan nykyään pihalle yrityksestä kun hänen tuottavuutensa on heikko. Stressi ja pelko työnteossa lisääntyvät julmassa markkinataloudessa jossa pitää vain kilpailla. Myöhemmin Soinivaara kuitenkin puhuu kirjassaan siitä kuinka matalapalkka-alojen palkat voivatkin olla pienet, mutta myös verotuksen tulisi olla todella pieni. Eli Soininvaara myöntää jälkikäteen sen, ettei ole mitään järkeä maksaa vähän tuottavalle työntekijälle isoa palkkaa vaan että se voisikin olla pieni jos, verotus vain olisi kohtuullinen.

6. Globalisaatiota analysoidessaan Soininvaara puhuu myönteiseen sävyyn vapaakaupasta joka minua toki lämmittää. Hän aivan oikein toteaa tämän tuottaneen mm. Kiinassa ja Intiassa vaurautta ja toteaa samalla että: ”Jos kehitysapu olisi tuottanut tämän tuloksen, toitottaisimme sitä kaikkialla loistavana saavutuksena.” Erittäin hyvä huomio. Huolensa hän kohdistaa ”race to the bottom” – teoriaan jossa maat alkavat kilpaa laskemaan työsuojeluaan, palkkojaan yms. että saataisiin maahan edes joku yritys työllistämään nälkäpalkalla. Tätä teoriaa on usein esitetty, mutta en ole oikein missään sitä nähnyt. Esimerkiksi Etelä-Korea oli alkuaikoinaan todellinen halpatuotanto maa, mutta nyt lähes yhtä vauras kuin länsimaat. Jos ”race to the bottom” teoria olisi toteutunut niin, elintason kasvunhan olisi jossain vaiheessa pitänyt pysähtyä. Yrityksiä kun kiinnostaa tuottavuus ja sitä ei aina synny palkkoja ja työoloja alentamalla.

7. Soininvaara on oikeilla linjoilla siitä, että jos haluamme kolmansiin maihin parempaa elintasoa tuovaa työtä, ei meidän kannata ruveta palkkoja keinotekoisesti suurentamaan. Se karkottaa vaurautta tuovat investoinnit. Kuitenkin hän haluaisi säädöksiä työoloihin. Eikös tässä ole ristiriita? Saman laillahan ne työolojen kohentamiset ovat kuluja kuin palkatkin. Soininvaaran mukaan investointien tuoma vauraus ei nosta riittävän nopeasti työoloja. Itse olen asian suhteen hieman optimistisempi, mutta mikäli työolojen parantumista halutaan vauhdittaa, voitaisiin harkita vaikkapa kehitysapurahojen käyttämistä niihin. Nämä eivät ole kuluja yrityksille.

8. Käsitellessään kysymystä lapsityövoimasta, tuli minulle ensiksi ajatus, että onko Soininvaara todellakin yksinkertaistamassa kysymystä muotoon ”lapsityövoima on pahasta, piste.” Fiilis oli kova kun hän monta kertaa mainitsi lapsityövoiman vitsauksena kehitysmaissa. No onneksi hän myöhemmin totesi aivan oikein, että vaihtoehtona työnteolle esim. tehtaissa noille lapsille on tonkiminen kaatopaikoilla jonkin hyödyllisen toivossa. (Tai monesti prostituutio) Hän toteaa ihan oikein, että tehdaskaan ei ole lapsille se oikea paikka, vaan koulu. Tosin hän haluaisi kehitysmaissa mentävän ”suoraan hyvään maailmaan.” Itse olen tuohon asiaan hieman skeptisempi, koska en usko että köyhät kehitysmailla olisi riittävästi varaa tulonsiirtoihin lapsille koulua varten. Länsimaatkaan eivät lapsityövoimasta päässeet ensisijaisesti kielloin, vaan siksi että niillä oli siihen varaa.

9. Pieni epäilys on, että Soininvaaralla heilui hieman korvat, kun hän vähätteli turkistarhoihin iskuja tekevien kettutyttöjen osuutta puolueessaan ja sanovan, että kyseiset henkilöt löytyvät lähinnä vasemmistoliitosta. Vasemmistoliiton houkuttelevuutta kettutytöille ja -pojille en epäile, mutta veikkaan että kyllä niita vihreistäkin kohtuu helposti löytynee. (Vähemmistössä toki)

10. Erittäin mielenkiintoisana maaseutua elävöittävänä elantona hän mainitsee energiakasvien viljelyn, kuten ruokohelpin, joka tuottaa kirjan mukaan hehtaaria kohti energiaa saman verran kuin kolme tonnia öljyä. Mielenkiintoinen ehdotus ja mikäli kasvi todella on noin hyödyllinen niin tietysti tuen sitä täysin.

11. Kirjan lopulla Soininvaara ennustaa melko ruusuista kuvaa, kuinkas muuten, tulevaisuudesta jossa vihreiden tavoitteet olisivat toteutuneet. Jotkin asiat kyllä itseäni hiukan epäilyttävät:

a. Riadin sopimus vuonna 2012 jossa maat pistävät kaikkia maapallon luonnonvarat kansainväliseen omistukseen josta jokainen maa voi ostaa itselleen osuuksia. Kuinkahan tähän suhtautuvat maat jotka ovat melko omavaraisia tärkeimpien luonnonvarojen suhteen. Suoraan vaan luovutetaan huutokaupattavaksi? Tuskin..

b. Pohjois-Korea kuulemma sortuu Soininvaaran mukaan vuonna 2009. Niin hienoa kun se olisikin, epäilen asiaa toteutumista näin nopeasti vahvasti. Uskoisin myös että, sortuessaan Pohjoinen pyrkisi yhdistymään Etelä-Korean kanssa, mitä Soininvaara ei mainitse.

c. Ben Zyskowicz on kuulemma vielä kokoomuksen eduskuntaryhmän pj:nä vuonna 2014. On tainnut Soininvaaralta mennä ohi, että Zysse on sanonut jättäytyvänsä hommista tämän vuoden jälkeen. Mitä tulee ”kateusveroon” jota ilmaisua Zysse kuulemma aikoo käyttää kymmenen prosentin lisäverosta yli 80 000 vuodessa tienaavilta, muuten tuolloin vallitsevan 35 prosentin tasaveron lisäksi, niin enpä usko. Zyskowicz on itse sanonut hyväksyvänsä nykyisenkin progressiivisen tuloveromallin. Sinänsä olisi kyllä hienoa jos verotus tuon malliseksi tulisi, kuten myös perustulo olisi kiva juttu.

Sellaista tällä kertaa. Suosittelen siis kirjan lukemista ihan vain tiedon vuoksikin, mitä Vihreän liiton johtavin talousihminen taloudesta ajattelee. Kritiikki on kuitenkin luonnollisesti hyvä pitää päällä, kuten aina. Kirja kun on ensisijaisesti mainospuhe vihreiden tavoitteista, kuin objektiivinen analysointi.